Jääkiekkoammattilaisen lahjoitus on tuomassa näkövammaisjääkiekkoilijoille lisää resursseja kehittää lajia eteenpäin. Kyseessä on merkittävä teko näkövammaisliikuntaan ja Aisti Sportin puuhamies Markus Tihumäki avaakin miten lahjoitusta on tarkoitus käyttää: ”Aisti Sport tulee kohdistamaan Hintzin lahjoitusta laajalti toimintaansa eri lajeissa ja useamman vuoden ajan. Lahjoitusta on budjetoitu lajeittain ja myös kohderyhmittäin siten, että näkövammaisjääkiekolle kohdistetaan lajeista eniten sen ollessa Roopen oma laji ja todennäköinen osasyy lahjoituksen antamiseksi. Lasten ja nuorten toimintaan kohdistetaan suuri osa lahjoituksesta laajalti seuran toiminnassa. Lahjoitus turvaa myös seuran kassaa isompiakin hetkellisiä menoeriä varten. Lahjoitusta jaetaan useille vuosille ja sen tarkoitus ei ole paikata viikoittaisen tai säännöllisen toiminnan menoja, vaan mahdollistaa toiminnan kehittämisen ja turvaamisen jatkoon. Tällaista tarkoitusta ajavat esimerkiksi uusien harrastajien tavoitteleminen ja tarpeelliset välinehankinnat. Lajeittain rahan käytöstä keskustellaan myös seuran sisäisissä lajien omissa työryhmissä.”

Näkövammaisjääkiekon näkökulmasta Tihumäen kertoma herättää positiivisia ajatuksia ja nähtäväksi jää miten asiat konkretisoituvat päivittäiseen tekemiseen ja lajiharrastajille.

Roope HIntziä on myös huhuiltu jäälle yhdessä näkövammaisjääkiekkoilijoiden kanssa ja tätä mystiikkaa Tihumäki avaa seuraavasti: ” Vielä ei ole tiedossa mitään konkreettisempaa kuin Roopen lupautuminen jäälle Aisti Sportin harrastajien kanssa huutokaupassa huudetun tuotteen mukaisesti. Konkreettinen ajankohta selviää Roopen kiekkokauden jatkumisen ja ns. loma-aikaisen Suomessa vierailun puitteissa. Alustavissa keskusteluissa on puhuttu kesäajasta 2025 ja tarkempaa selviää varmasti jatkokeskusteluissa kevään aikana.”

kuva: Aisti Sport