Olen Veli-Matti Aittola Nurmijärveltä. Sairastan verkkokalvorappeumaa, joka diagnosoitiin 90-luvulla. Kiinnostuin näkövammaisten joukkuelaji maalipallosta varhaisaikuisuudessa. Kehityin lajissa ja pääsin maajoukkuevalmennukseen. Tuolla uralla kävin kahdeksat arvokilpailut. Maalipallon lopetettuani jatkoin urheiluharrastuksia kiekonheiton ja juoksun saralla.

Kuulin näkövammaisjääkiekosta ensimmäisen kerran 2010-luvun loppupuolella. Kun kuulin, että laji on rantautumassa Suomeen niin en odottanut hetkeäkään. Osallistuin ensimmäiselle leirille. Lajissa minulle on tärkeää joukkuepelin henki ja nopea tempo. Aluksi yritin pelata puolustajana, mutta heikko näkökyky hidasti kehitystä. Puin maalivahdin varusteet päälleni ja se oli siinä. Tunsin että nyt olen omalla tontillani. Saan käyttää aiempia vahvuuksiani maalivahtina. Niitä ovat nopeus, kestävyys ja puolustaminen. Näitä osa-alueita olin käyttänyt aiemmin maalipalloa pelatessani. Vaikka vuodet ovat vierineet niin tunnen itseni vielä ketteräksi. Näkövammaisjääkiekon pelaaminen on turvallista ja joukkuevoimalla voi kehittyä lajissa niin pitkälle kun haluaa.