Sami Järvensivu

Syntynyt 1984
Kotipaikka Lempäälä

Nimeni on Sami Järvensivu. Olen vuonna 1984 syntynyt mies Lempäälästä. Koko lapsuuteni meni liikunnan parissa. Harrastin monipuolisesti montaa eri lajia: futista, tennistä, salibandyä, jääkiekkoa sekä paljon kaikkea muuta. Pelasin eri seuroissa jalkapalloa noin 10 vuotta ja jääkiekkoa 28 vuotta. Jääkiekko on ollut kuitenkin se, mikä on vienyt päivästä yksi mukanaan. Vapaa-aikani vietin kavereiden kanssa ulkojäillä tai sitten tossulätkää pelatessa.

Vuonna 2014 kaksi viikkoa ennen 30-vuotisjuhliani minulla todettiin silmäpohjanrappeuma, joka tunnetaan myös nimellä Retinitis pigmentosa. Koitin tämän jälkeen vielä väkisin pelata noin 2 vuotta, kunnes totesin ettei ole järkeä jatkaa. Se oli itselleni kova pala ja silloin päätin etten laita luistimia enää jalkaani ikinä.

Olin kuitenkin väärässä. Noin 2-3 vuoden päästä löysin oman pojan kautta taas intoa jäälle. Toimin ns. isävalmentajana, auttelin siis junnuja jäällä. Siitä se into sitten kasvoi lopulta niin suureksi, että nykyään työskentelen Tapparan junioripuolella seuravalmentajana.

Näkövammaiskiekosta kuulin ollessani Iiriksessä tutkimuksissa. Innostuin heti ja halusin kuulla lisää. Harmi oli vaan se, että jäät oli Helsingin päässä ja itse asustelen Pirkanmaalla, niin kulkeminen ei oikein mitenkään onnistu. Pääsin kuitenkin vuosi sitten mukaan Kiekko kuuluu kaikille -tapahtumaan pelaamaan Nokia Areenalle sekä viime kesänä Espooseen Suomen ensimmäiseen viralliseen täysimittaiseen näkövammaiskiekon näytösotteluun.

Mitä näkövammaiskiekon pukukoppi on minulle antanut? Olen huomannut, että ihmiset ovat iloisia, yhteishenki on hyvä ja huumori on yhtä huonoa kun muissakin pukukopeissa. Ja mikä tärkeintä, olen huomannut, että tätä lajia pystyy harrastamaan vaikka olisi kuinka huono näkö!

Kannustan kaikkia rohkeasti kokeilemaan miltä tuntuu.