Arto Turtiainen

Syntynyt 1961
Kotipaikka Vantaa

Hallinto


Olen Arto, ja jääkiekko tuli elämääni jo 1970 -luvulla. Matkani alkoi pihapeleistä ja jääkiekkokorttien keräilystä. Olen ollut aktiivinen pelaaja ja valmentaja harrastetasolla, ja matkani päättyi erotuomaritoimintaan. Työurani olen tehnyt myynnin ja markkinoinnin parissa, ja siinä oppii ymmärtämään ihmisten tarpeita ja jopa salaisia unelmia! Ihmisten auttaminen sekä yhteisten asioiden hoitaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Tämän vuoksi olen ollut mukana aktiivisesti myös yhdistystoiminnassa kouluvuosista alkaen.

Tämän vuoden maaliskuussa kuulin ensimmäisen kerran näkövammaisten jääkiekosta aloittaessani määräaikaisen työsuhteen Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaisten ry:n asiakasvastaavana. Pääsin mukaan taustajoukoissa järjestämään ensimmäistä täysiaikaista näkövammaisten jääkiekko-ottelua vuoden 2024 kesäkuussa. Tämän tapahtuman myötä Jukka Pulkkinen kysyi minulta halukkuutta liittyä mukaan uuden perustettavan yhdistyksen toimintaan. Hyväksyin tarjouksen innokkaana, sillä minulle on tärkeää auttaa ihmisiä saavuttamaan omat unelmansa. Uskon vahvasti, että monipuolinen kokemukseni jääkiekosta ja järjestötoiminnasta, yhdessä laajan työkokemukseni ja kontaktiverkostoni kanssa, voi tuoda yhdistykselle merkittävää lisäarvoa. Olen sitoutunut hyödyntämään taitojani ja resurssejani yhteisten tavoitteidemme tukemiseksi ja uskon, että yhdessä voimme luoda inspiroivaa ja vaikuttavaa toimintaa, joka auttaa yhä useampia ihmisiä heidän unelmiensa toteuttamisessa.