Olen Pekka, 57 vuotias helsinkiläismies ja suoriutunut finaaliin viitisen vuotta sitten 19 vuotiaana diagnosoidulla etenevällä verkkokalvorappeumasairauden urallani. Nuorena harrastin monipuolisesti eri urheilulajeja, joista erityisesti vauhdikkaammat lajit kuten moto-cross, purjelautailu  ja alppihiihto olivat mieleen. Heikkenevän näön takia heitin ensimmäisenä junnujääkiekon pelipaidan nurkkaan ja olin varma, etten sellaista enää koskaan pukisi ylleni.

Neljä vuosikymmentä myöhemmin löysin kuitenkin itseni kentältä täysissä pelivarusteissa Suomen ensimmäisessä näkövammaisjääkiekkoturnauksessa. Oli upeaa kokeilla aluksi puolustajana pelaamista ja sitten siirtyä maalivahdiksi. Maalivahdin roolissa kroppa pysyy notkeana ja tilan sekä kiekon ja pelaajien liikkeen hahmottaminen pelkän äänen perusteella herkistyy. Näkövammaisjääkiekko on siksi hauskaa ja hyödyllistä hieman iäkkäämpänäkin ja ilman toiminnallista näköä. Nuoremmille pelikavereille olen tällä kertaa luvannut luopua tästä harrastuksesta viimeistään silloin kun ei enää kykene kävelemään… käsillään.